Tekstin koko  pieni normaali iso

PIHTIPUTAAN SENIORITYÖRYHMÄ

Seniorityöryhmän kollekutsujana on jatkossa kunta. Seniorityöryhmä kokoontuu edelleen noin kerran kuukaudessa.

Seuraa Kotiseudun Sanomien seurat -palstalta Seniorityöryhmän ilmoituksia.

 

 
 *********'
Seniorityöryhmä työsti oman huoneentaulun:
"Pihtiputaan seniorityöryhmässä me haluamme
... edistää ikäihmisten terveyttä ja hyvinvointia järjestämällä heille kaikkea kivaa toimintaa ja tapahtumia
… tavata toisiamme, jakaa tietotaitoa, tehdä ja oppia yhdessä.
…tuoda yhteen kaikki ikäihmisten parissa toimivat, sillä yhteistyössä on voimaa."  

  

Huoneentaulu löytyy suurempana tästä.

  

Seniorityöryhmän kumppanuuspöytä kokoontui 25.5.2015 Rajalan Riihessä Elämäjärvellä

        

 

*****

                                                           2017

Helsingin retki 15.–16.5.2017

Pihtiputaalta osallistui aktiivinen ja vireä ryhmä Eloisan maaseutuverkoston ”Tavataan torilla” – tapahtumaan Senaatintorilla. Matkamme ensimmäinen pysähdys oli Leivonmäellä Karoliinan Kahvimylly, jossa nautimme maittavan lounaan.  Matka jatkui Alvar Aallon suunnittelemaan Taiteilijakoti Kokkoseen, jossa saimme nauttia Antti A. Pesosen johdolla ikimuistoisen taiteilijakotikierroksen Aallon ja Sibeliuksen jalanjäljissä. Kierros huipentui Villa Kokkosen konserttisalissa musiikkiesitykseen (Antti A. Pesonen, oopperalaulaja ja Elina Viitaila, pianisti). Lopuksi nautimme vielä Elinan leipoman kakun kera herkulliset kahvit ja jututimme taiteilijakodin isäntäparia.

Majoituttuamme majatalo Onnelaan osa kävi vielä iltakävelyllä Aleksis Kiven kuolinmökillä ennen nukkumaan menoa. Hyvin nukutun yön jälkeen suuntasimme kohti Senaatintoria ja matka taittui tapahtuman yhteislauluja laulellen. Ennen tapahtumaa ehdimme vielä tutustua Tuomiokirkkoon ja nauttia kevään ensimmäiset torijäätelöt aurinkoisella Kauppatorilla.   

Tavataan torilla 16.5.2017
”Ikäihmiset 100-vuotiaan Suomen voimavarana”
Tilaisuuden juonsivat Eeva Söderman ja Harriet Corin. Ohjelmapäällikkö Reija Heinola, Eloisa ikä -ohjelmasta ja avustusvalmistelija Heikki Vaisto, STEAsta pitivät lyhyet puheet. Näyttelijä Pirkko Mannola säestäjänään haitaristi Pekka Pentikäinen laulatti yhteislauluja ja ohjasi myös yhteisjumppaa. Pihtiputaan Mummo Aune Turunen toi terveiset Pihtiputaalta ja vuoden vapaaehtoinen 2016 finalisti Elsa Rajala Aijjoos – toiminnasta. Eloisa ikä -ohjelman omat nimikkohahmot, rouva ja herra Eloisa, olivat myös tapahtumassa, samoin kansanedustajia. Keskisuomalaisia ikäihmisiä oli mukana myös Laukaasta, Osallistuva ikäihminen – mielekäs arki -hankkeesta.  

Paluumatkamme alkoi heti tapahtuman jälkeen. Muutaman ruoka- ja kahvitaukopysähdyksen jälkeen iloinen retkikunta palasi Pihtiputaalle monta muistoa rikkaampana. Lämpimät kiitokset kaikille osallistujille, ja erityiskiitokset järjestelyissä aktiivisesti mukana olleille Pihtiputaan Mummolle ja Riitalle sekä turvallisen matkan tarjonneelle kuljettajallemme Markulle.

  

     

  

   

  

 Kyläluuta  lähti kiertämään ...

Kyläluudan idea on lähtenyt aikanaan lappajärveläiseltä vapaaehtoiselta. Toimintamallia on kehitetty Aijjoos-kumppanuushankkeessa jo vuonna 2009. Tämän jälkeen mallia on kokeiltu useissa kylissä eri puolilla Suomea. Kyläluudan avulla edistetään kyläilykulttuuria ja sosiaalista kanssakäymistä naapuruston välillä.

Kyläluudan mukana kulkevaan muistikirjaan kirjoitetaan kuulumisia, muisteloita, tarinoita, runoja jne. Mukaan voi liittää myös kuvia. Tämän jälkeen kyläluuta viedään naapuriin. Kyläluutaa ei saa jättää postilaatikkoon, vaan se on vietävä sisälle asti. Samalla tulee kyläiltyä naapurissa.

 

Kotiseudun Sanomat 8.2.2017

Juttu löytyy suurempana tästä.

 

Päivätanssit senioreille jatkuvat vuonna 2017 ...

Piirros: Eloisa ikä -ohjelma / Milla Risku 

 

Päivätanssit Elämäjärven Mäntypirtillä

(Elämäjärventie 339, Elämäjärvi)

to 20.4.2017 klo 12–15

Tervetuloa!

 

Päivätanssit Alvajärven maamiesseurantalolla

(Reisjärventie 1419, Alvajärvi)

to 23.3.2017 klo 12–15

Ennen tansseja tanssiopetusta klo 10–11, lounas klo 11 

Lounas + kahvi 8€

Tansittajana Riitta ja Rytmihyppyset

Tervetuloa!

 

Ystävänpäivätanssit Korppisen kylätalolla

(Keiteleentie 1621, Korppinen)

ma 13.2.2017 klo 12–15

Ennen tansseja tanssinopetusta (fusku) klo 10–11 ja keittolounas + kahvi klo 11.

Musiikista vastaa Hannu Viitalan yhtye

Vapaaehtoinen pääsymaksu!

Tervetuloa!

 

Päivätanssit Jukolassa

keskiviikkona 25.1.2017 klo 12–15

Ennen tansseja tanssinopetusta (foksi) klo 10–11.30 (Kati Laine-Rissanen)

Musiikista vastaa Kylärengit

Pääsymaksu 8€ (sis. kahvit)

Tervetuloa!

 

***

  

Sopukan ulkoilupäivät jatkuvat vuonna 2017...

 

 Piirros: Eloisa ikä -ohjelma / Milla risku

parillisen viikon torstaina klo 13.30 

Kokoontuminen Sopukan aulassa klo 13.30. Työntekijät tuovat ulkoilemaan lähtijät valmiiksi aulaan.Ulkoilun sijaan huonolla säällä korvaavaa toimintaa Sopukan jumppasalissa. 
Vapaaehtoisille tarjotaan kahvit ulkoilun jälkeen.
 
Mukaan ulkoiluun haastetaan vapaaehtoisia!
 
Tervetuloa!
 

                               2016

 

Päivätanssit senioreille jatkuvat....

 

Päivätanssit Muurasjärven Harjulinnassa

(Reisjärventie 2882, Muurasjärvi)

keskiviikkona 28.12.2016 klo 12-15 

Ennen tansseja  klo 10-11.30 fuskun kertausta (Kati Laine-Rissanen)

Musiikista vastaa Hannu Viitala ja Onnentytöt

Kahvio, vapaaehtoinen pääsymaksu

 

Tervetuloa!

 

   

Päivätanssit Jukolassa 

perjantaina 18.11.2016 klo 12-15

Ennen tansseja tanssinopetusta klo 10-11.30 (Kati Laine-Rissanen)

Musiikista vastaa Teijo Rekonen ja Harmonikkakerho

Kahvio

Vapaaehtoinen sisäänpääsymaksu

Tervetuloa!

 

 

Päivätanssit Jukolassa

keskiviikkona 12.10.2016 klo 12–15

Ennen tansseja tanssiopetusta klo 10–11.30 (Kati Laine-Rissanen)

Musiikista vastaa Anka-yhtye

Kahvio, arpoja

Vapaaehtoinen pääsymaksu
 

Tervetuloa!

******

 

Sopukan ulkoilupäivät  jatkuvat ...

Piirros: Eloisa ikä -ohjelma / Milla Risku

Kerran kuukaudessa torstaisin klo 13 (marraskuun alusta kaksi kertaa kuukaudessa) 

Kokoontuminen Sopukan aulaan klo 12.45.

Työntekijät tuovat ulkoilemaan lähtijät valmiiksi aulaan. Vapaaehtoisille tarjotaan kahvit ulkoilun jälkeen.

Mukaan ulkoiluun haastetaan vapaaehtoisia

Ulkoilupäivät:
 
to 1.12.2016
to 17.11.2016
to 3.11.2016
to 6.10.2016
to 22.9.2016
 

  ******

 

HYVÄN ELÄMÄN -MESSUT  5.10.2016 KLO 10-14

   Pihtipudas-sali, Tahkonpolku 9, Pihtipudas

Hyvän elämän -messut olivat kuudennet seniorimessut Pihtiputaalla. Vanhusten viikolla järjestettyjen messujen teemana oli tänä vuonna Tekee mieli oppia. 

Messujen avauspuheenvuoron piti seurakuntapastori Erkki Lavanti. Ohjelmalavalla esiintyivät Viitasaaren Veteraanilaulajat Miia Kuuselan johdolla. Näyttelijä Eeva-Maija Haukinen lausui runoja sekä kertoi näyttelijän työstään. Naapuripitäjästä Pyhäjärveltä vieraaksi saapui Penkin alta -ryhmä, jonka kokoonpanossa esiintyivät mm. A-duuri Angelica, Tamburiini-Tapsa, Impi Riitasointu, Sirpaleena Särkynyt, Viulisti-Linta ja Esilaulaja Elviira.
 
Messuosastolta löytyi mm. terveyteen liittyviä mittauksia ja testejä, arkea helpottavaa kodintekniikkaa, pieniä apuvälineitä, erilaisia kalusteita, käsityöläisten tuotteita, valaisimia, vaatteita, jalkineita ja monenlaista muuta tarjontaa. Luovassa Pajassa pääsi kokeilemaan käsillä tekemistä ja seurakunnan hiljaisessa huoneessa sai hiljentyä messutohinoiden keskellä. IT-tukipisteessä sai apua omien laitteidensa käyttöön. LC Emmit huolehtivat sisällä kahviosta ja partiolaiset paistoivat messuvieraille ulkona lettuja.
 
Näytteilleasettajia oli noin neljäkymmentä ja messuvieraita viitisensataa. Messuilla kävi myös muita Eloisia Etelä-Pohjanmaalta (Aijjoos) ja Laukaasta (Osallistuva ikäihminen – mielekäs arki). Kolme bussillista Eloisia toi mukavasti eloa Pihtiputaan arkeen ja Pihtiputaan Mummolla riitti keskustelukumppaneita!
 
Suuret kiitokset kaikille näytteilleasettajille, esiintyjille, messuvieraille ja järjestelyissä mukana olleilla. Saimme nauttia yhteisistä eloisista messuista kauniissa syyssäässä.  
 
     
 
    
 
 
Messuohjelma:
klo 10.00 Messuovet avutuvat
klo 11.00 Viitasaaren Veteraanilaulajat
klo 11.45 Kansalaisopiston tietoisku
klo 12.00 Penkin alta -ryhmä Pyhäjärveltä
klo 12.30 Kotikadun Kaisa-mummo/
                  näyttelijä Eeva-Maija Haukinen
klo 13.45 Arvonta

   

  

Messumainos löytyy suurempana tästä 

 

 *****

Senioriolympialaisia vietettiin monipuolisten lajien ja haastekisojen merkeissä Pihtipudas-salissa 8.6.2016
 
Olympialaiset avattiin yhteisellä marssilla Pihtiputaan Mummon kantaman senioriolympialaisten lipun johdolla. Alkutervehdyksen piti seurakuntapastori Erkki Lavanti , jonka jälkeen Pihtiputaan Mummo ja Viitasaaren Wilma esittivät omassa tervehdyksessään runoja ja lauluja sekä laulattivat yhteislauluja.
 
Osallistujat pääsivät osallistumaan lajeihin, jotka olivat tällä kertaa pituus (köyden pituuden arviointi), kolmiloikka (kolmen hengen joukkueen kolme ”loikkaa”), vinkukeihäs, aika-ajot (merkityn matkan kävely 15 sekunnissa), esterata ja frisbee (keilojen kaataminen frisbee-kiekoilla).  Kaikki lajeihin osallistujat palkittiin mitalein ja tänä vuonna lajeihin osallistujia oli noin 70. Kannustajat ja toimitsijat mukaan lukien olympialaisiin osallistujia oli lähes sata.      
 
Pihtiputaan Mummo ja Viitasaaren Wilma ottivat mittaa toisistaan villalankavyyhdin kerimisessä, kahvipapujen jauhamisessa ja pyykkien ripustamisessa narulle. Mummo keri nopeammin lankakerän, kahvipapujen jauhamisessa Wilmalla oli pieniä teknisiä ongelmia ja Mummo sai pavut nopeammin jauhettu. Sen sijaan pyykkien narulle laitossa Wilma oli hiukan nopeampi.   Kunnan ja seurakunnan triathlon-kisassa puolestaan kisailivat kunnasta Markku Kananen ja seurakunnasta Erkki Lavanti. Pyöräilyssä (kuntopyörän polkeminen), uinnissa (kylpyankan puhaltaminen altaan päästä päähän) ja juoksussa (esteet) voiton vei täpärästi kunta.
 
Hauskan ja leppoisan yhdessäolon sekä jännittävien kisavaiheiden jälkeen nautittiin LC Emmien tarjoamat kahvit ja pois lähtiessä osallistujat palkittiin kaulaan ripustettavin mitalein. Kiitokset kaikille osallistujille, kannustajille ja järjestelyissä mukana olleille!
 
Kisoista kuultiin kooste myös Radio Keski-Suomessa 8.6.2016.
 
 
               
  
  
  
   

 


Senioriolympialaiset 8.6.2016 klo 12-14

Keskusurheilukentällä, Tahkonpolku 11, Pihtipudas

(sateella Pihtipudas-salissa)

 

Mukavaa yhdessäoloa, liikkumista ja hauskoja lajeja kaiken kuntoisille.

Mukana kisailevat Pihtiputaan Mummo ja Viitasaren Wilma.

Kaikki osallistujat palkitaan, kahvitarjoilu.

Tervetuloa!

 

 *****

 

PÄIVÄTANSSIT JATKUVAT ....

 

Päivätanssit Muurasjärven Harjulinnassa

12.5.2016 klo 13-15.30

Musiikista vastaa Anka-yhtye

Puffetti

Vapaaehtoinen pääsymaksu

Tervetuloa!

 

Iltapäivätanssit Kuvapirtillä  16.4.2016 klo 16-19

Musiikista vastaa Hannu ja Onnentytöt

Puffetti

Vapaaehtoinen pääsymaksu

Tervetuloa!

 

Päivätanssit Elämäjärven Mäntypirtillä

18.3.2016 klo 12-15

Hannu Viitala ja Onnentyöt sekä Mauri Sepponen

Puffetti

Vapaaehtoinen pääsymaksu

Tervetuloa!

 

Ystävänpäivätanssit Jukolassa 12.2.2016 

Tervetuloa ystävänpäivätansseihin Jukolaan pe 12.2.2016 klo 12-15.

                 Musiikista vastaa Reijo Paananen trio

                 Kahviossa pientä purtavaa ja juotavaa

 

Vapaaehtoinen pääsymaksu!

Järjestäjinä Eläkeliiton Pihtiputaan yhdistys ja Seniorityöryhmä 

 

Katso mainos  suurempana tästä

 

Hyvän Olon Kuppila jatkaa toimintaansa epäsäännöllisesti

 Seuraa ilmoittelua Kotiseudun Sanomista (ilmoitetaan aika ja paikka)

                                  

                                  2015

 

 Hyvän Olon Kuppila K-Supermarketin sisätiloissa perjantaisin klo 11-14

Kuppilaa ylläpitävät  Pihtiputaan eri yhdistykset, seurat ja järjestöt. 

Joulukuussa Hyvän Olon Kuppila on avoinna perjantaisin 4.12.2015, 11.12.2015  ja 18.12.2015  klo 11-14  

 

Kahvi/tee + kahvileipä 2€

 
Haluaako sinun yhdistyksesi olla  mukana toiminnassa? Varaa vuorosi. Lisätietoja saat  Taina Toikkaselta, puh. 040 575 7841
 
 
 
 
 Hyvä Olon Kuppilan mainos löytyy suurempana tästä

  

Joulunajan esteetön yhteislaulukonsertti
          Tunne Joulun kosketus 
Viitasaaren seurakuntatalolla 10.12.2015 
 

Viitasaaren seurakuntatalo täyttyi iloisesta puheensorinasta, kun lähes kaksisataa osallistujaa kerääntyi esteettömään joulunajan yhteislaulukonserttiin. Konserttiin järjestettiin yhteiskuljetus myös Pihtiputaalta.

Konsertissa hyödynnettiin äänentoistoa ja induktiosilmukkaa, pistekirjoitusta, isotekstisiä laulunsanoja, seinälle heijastettavia Alpo Syväsen upeita valokuvia, viittomakieltä ja kirjoitustulkkausta. Niin silmille, korville kuin maku- ja tuoksunystyröillekin tarjottiin jouluista nautittavaa, sillä ennen konserttia nautittiin jouluglögit ja kahvit. 

Konsertin ohjelmisto oli koottu paikallisista esiintyjistä. Konsertissa kuultiin esityksiä Viitasaaren Veteraanilaulajilta, Anne Niskaselta (huilu) ja Kari Keurulaiselta (haitari), kansalaisopiston Laulelmaryhmältä, sekä Rauni Tuomiselta (haitari) ja Veikko Reiniltä (viulu). Esitysten lisäksi laulettiin tuttuja, jouluisia yhteislauluja.  Konsertin juonsi diakoni Ansa Litendahl ja yhteislaulujen säestäjänä toimi Helena Kuokkanen.

Lämpimät kiitokset kaikille järjestelyihin osallistuneille, esiintyjille ja konserttiyleisölle.  Ilta oli elämyksellinen kokemus ja viritti kuulijat joulun odotukseen. 

         

 

 

 

Konsertin mainos löytyy  isompana tästä

   

MUURASJÄRVEN HARJULINNASSA VIETETTIIN ILOISTA VANHUSTEN VIIKON TAPAHTUMAA 8.10.2015 

Vanhusten viikolla 8.10.2015 Harjulinnaan kokoontui yli 80  hengen joukkoa viettämään leppoisaa torstai-iltapäivää. Tapahtuman nimenä  oli  Torstai - toivoa täynnä ja  yhteinen päivä  aloitettiin perinteisellä torstain hernekeitto ja pannari -menulla. 

Muurasjärven koulun ekaluokkalaiset aloittivat ohjelmaosuuden reippailla lauluillaan. Tietopuolisen alustuksen ikäkuulosta piti Margit Hassinen Kuuloliitosta.  Alustuksen ja päivän muun ohjelman seuraamista helpotti kirjoitustulkkaus.

Paikallinen Senioritanssiryhmä ilahdutti osallistujia omalla tanssiesityksellään. Kaikki saivat osallistua Riitan vetämään istumajumppaan ja Hannu Viitalan säestämänä laulettiin monet yhteislaulut. Välillä jaloiteltiin ja tutustuttiin  kuulo- ja pienapuvälineisiin, paikallisten yhdistysten ja toimijoiden esittelypisteisiin sekä   ostettiin arpoja ja paikallisia leivonnaisia  kotiin viemiseksi. Kahvittelun, kuulumisten vaihdon  ja esittelypisteissä kiertelyn jälkeen kokoonnuttiin vielä jännittämään arvonnan tuloksia  ja laulamaan Keski-Suomen kotiseutulaulu.  

Sydämelliset kiitokset kaikille päivään osallistuneille ja järjestelyissä mukana olleille.   

     

    

 Tapahtuman mainos löytyy tästä. 

 

HYVÄN ELÄMÄN -MESSUT 19.9.2015  

Viidennet erityisesti senioreille suunnatut terveys- ja hyvinvointimessut järjestettiin 19.9.2015 Pihtipudas-salissa.  Anna Turunen, Pihtiputaan 8. Mummo,  avasi ja juonsi messut. Tämän vuoden teemana oli Hyvä elämä. Psykologi Satu Stranius puhui ikääntymisestä ja parisuhteesta, tasatunnein pidetyissä tietoiskuissa  Kuuloliiton Margit Hassinen kertoi ikäkuulosta,  Nina Peränen Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä ravitsemuksesta ja Jämsän Muistiyhdistyksen Anu Lehtonen aivosuunnistuksesta. Pihalle oli rakennettu aivosuunnistusrata, jota sai messujen aikana käydä kiertämässä.  
 
Näytteilleasettajia oli runsaasti sisällä ja ulkona, mm. inva-auto, kirjastoauto, pyöratuoli- ja ikäihmisille suunniteltujen vaatteiden myyntiä, apuvälineiden esittelyä,  paikannin- ja turvalaitteisiin tutustumista, kehonkoostumuksen mittausta sekä paikallisten yhdistysten ja toimijoiden esittelyä. Messuosastoilla kiertelyn lomassa messuvieraita viihdyttivät Onnentytöt ja Hannu Viitala sekä Senioritanssiryhmä. LC Pihtipudas Emmit huolehtivat kahviosta.
 
Kiitokset kaikille Hyvän elämän -messuille osallistuneille! 
 
          Pihtiputaan Mummo odottelee messuvieraita     Pihtiputaan Mummo juontaa messut
 
      
    
Messujen ohjelma:
klo 10.00  Messuovet avutuvat, Pihtiputaan Mummo Aune Turunen
klo 10.30  Onnentytöt ja Hannu Viitala
klo 11.00  Aivosuunnistus, Anu Lehtonen ja Maarit Salonen
               Jämsän Muistiyhdistys
klo 11.30  Senioritanssiesitys
klo 12.00  Psykologi Satu Stranius: Ikääntyminen ja parisuhde 
klo 13.00  Kuuloinfo, Margit Hassinen Kuuloliitosta
klo 13.30  Onnentytöt ja Hannu Viitala
klo 14.00  Tietoa ravitsemuksesta, Nina Peränen
                Keski-Suomen sairaanhoitopiiri
 
 
Messujen mainos löytyy tästä.
 
 
HYVÄN OLON -KUPPILA SOPUKAN JUTTULASSA
Sopukan Juttulassa perjantaisin kokoontunut Hyvän Olon -kuppila jää kesätauolle!
 
 
 
 
Kiitokset vapaaehtoisille ja kuppilassa kävijöille.
 
 
    
LYYLI KANASEN KÄDENTAITOJEN MUISTONÄYTTELY  SOPUKAN AULASSA 6.3.-10.4.2015
 
Seniorityöryhmän kumppanuuspöytäläisiä oli mukana pystyttämässä Lyyli Kanasen Kädentaitojen muistonäyttelyä ja kumppanuuspöytätapaamisessa 6.3.2015 kävimme yhdessä ihailemassa lopputulosta.
 
 
 
 
 

MÄNTYPIRTIN LOUNASPÄIVÄ IKÄIHMISILLE ELÄMÄJÄRVELLÄ 5.2.2015

Elämäjärven Mäntypirtillä järjestettiin Runebergin päivänä 5.2.2105 ikäihmisten lounaspäivä.  Tilaisuus aloitettiin yhteisellä keittolounaalla ja ohjelmassa oli seurustelun ja kuulumisten vaihdon lisäksi mm. musiikkia, taukojumppaa, tietokilpailuja ja arvontaa. Päivä päätettiin kahvitarjoiluun ja kotiin viemiseksi oli mahdollisuus ostaa leivonnaisia. Päivään osallistui lähes kuusikymmentä ja osallistujia tuli myös muista kylistä. Palautekyselyissä tilaisuus sai paljon kiitosta ja  lounaspäivälle toivottiin jatkoa. Sydämelliset kiitokset pelimanneille ja kaikille mukana olleille! 

   

    


                                    
 2014

 

HYVINVOINTIA IKÄIHMISELLE -SEMINAARI 1.10.2014

Pihtiputaan ja Viitasaaren yhteinen aloitusseminaari järjestettiin keskiviikkona 1.10.2014 Viitasaaren kaupungintalolla. Seminaarin avasi ja hyvinvointi-teemaan johdatteli Wiitaunionin perusturvan toimialajohtaja Marja Laurila. Johtava lääkäri Raija Toiviainen puolestaan kertoi hyvinvoinnista lääkärin näkökulmasta. Päiväkeskusohjaajat Taru Boman ja Riitta Höykinpuro ohjaaman virkistystuokion (kuva) jälkeen seniorineuvojat Elina Niiranen ja Jonna Kekkonen kertoivat omasta työstään sekä kotona asumisen tueksi annettavista palveluista.

Seminaarin lopuksi Minna ja Tuija esittelivät Kehitytään kimpassa -hankkeen ja toivottivat samalla kaikki ikäihmisten hyvinvoinnin edistämisestä kiinnostuneet tervetulleiksi mukaan kumppanuuspöytätyöskentelyyn. Pihtiputaan ensimmäinen kumppanuuspöytä kokoontuu tiistaina 21.10.2014 klo 13 palvelukeskus Sopukassa ja Viitasaaren kumppanuuspöytä keskiviikkona 22.10.2014 klo 13 Viitasaaren kaupungintalolla. Seminaarissa oli noin 100 osallistujaa ja osallistujilta saatu palaute oli hyvin myönteistä. Lämmin kiitos kaikille osallistujille!



 

 

Uutiset

Kehitytään kimpassa - hanke on päättynyt

Lue lisää...


Kehitytään kimpassa - hankkeen loppujulkaisu on ilmestynyt

Lue lisää...