Artikkelisarja kansalaisyhteiskunnan nykytilasta
19.08.2009 - 09:14

Helsingin Sanomien Vieraskynä -palstalla oli heinä-elokuun aikana mielenkiintoinen, 10-osainen artikkelisarja ”Yhdessä enemmän”, joka käsitteli kansalaisyhteiskunnan nykytilaa monesta eri näkökulmasta. Sarja saattoi jäädä monelta huomiotta lomien takia, siksi päätin kirjoittaa siitä koosteen. Sarja löytyy kokonaisuudessaan Helsingin Sanomien nettisivuilta, arkistosta, mutta lukeminen edellyttää kirjautumista.
Artikkelisarjassa korostuu järjestötoiminnan muutosprosessin kuvaaminen; erilaiset toimintaryhmät, tempaukset ja suorat yhteydenotot päättäjiin ovat olennainen osa nykyaikaista kansalaisyhteiskuntaa. Toimijoiden tavoitteena ei ole suuret yhteiskunnalliset muutokset vaan pienet teot. Kansalaistoiminta on siirtynyt kaduille, verkkoon ja julkisuuteen.
Kolmessa artikkelissa mainitaan Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat, jotka ovat vauhdittaneet keskustelua yhteisöllisyydestä ja siitä miten sitä voitaisiin vahvistaa. Kirjoittajat näkevät järjestöillä olevan mahdollisuuksia ja keinoja yhteisöllisyyden luomiseen.
Artikkeleita ovat kirjoittaneet kansalaistoiminnan eturivin asiantuntijat. Sarjan aloitti Kansalaisfoorumin pääsihteeri Aaro Harju, otsikolla ”Kansalaisyhteiskunta on nyt tärkeämpi kuin koskaan.” Hän mainitsee muun muassa, että yhdistyksissä tehdään pääosa vapaaehtoistyöstä, lähes 150 miljoonaa tuntia vuodessa! Se kertoo välittämisestä ja epäitsekkäistäkin arvoista.
Leo Straniuksen artikkelissa ”Vaikuttaminen siirtyy kabineteista kaduille, verkkoon ja julkisuuteen” oli mielenkiintoinen haaste, että hallinnon olisi tunnustettava epämuodollinen kansalaistoiminta avustuskäytännöissä, kuulemistilaisuuksia järjestettäessä sekä erilaisissa työryhmissä.
Ylitarkastaja Elina Nivala näkee, että harrastukset ja muut kontaktit koulun ulkopuolella tarjoavat tärkeitä tilaisuuksia sosiaalisten taitojen harjoittelulle. Koulussa tiedollisen oppimisen tavoitteet ovat heikentäneet koulun roolia lapsen sosiaalisen kasvun tukijana. Hänen artikkelinsa oli otsikoitu: ”Kilpailuyhteiskunnassa tarvitaan tietoista kasvatusta yhteiselämään.”
”Monikulttuurisuus haastaa nuorten kansalaistoiminnan” oli Leena Suurpään ja Veronika Honkasalon kirjoitus. He ovat mukana Suomen Akatemian tutkimushankkeessa Muuttuva kansalaisyhteiskunta – monikulttuurisuus, nuoret ja kulttuurinen kansalaisuus Suomessa. Nuorten omien kokemusten mukaan mielekäs vapaa-ajan toiminta ja ystävyyssuhteet ovat tärkeimpiä syrjäytymistä ehkäiseviä tekijöitä. Osallistumista suomalaiseen kansalaistoimintaan ei saisi rajoittaa tiedottaminen vain suomen kielellä, kalliit osallistumismaksut eikä mukaan vetävien ystävien puute.
Meille tuttu, Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton toiminnanjohtaja Riitta Särkelänkirjoituksen otsikko oli: ”Palvelujen kilpailutus kuihduttaa järjestöjä ja lisää väliinputoajia”. Markkinamekanismeja sovelletaan kuntatalouteen ja se pakottaa muuttamaan myös kansalaisyhteiskunnan toimintaperiaatteita, jolloin myös järjestöt ovat taloudellisessa mielessä samalla viivalla yritysten kanssa.
Hannu Kareinen, Allianssi ry:n kehittämispäällikkö muistuttaa artikkelissaan ”Yhdessä tekeminen tuo lisäarvoa järjestöjen hyvinvointipalveluille”, että yhteisöllisyys ei synny itsestään, vaan sen vahvistamiseen on investoitava. Hän kirjoittaa amor –yhteiskunnasta (antakaa meidän olla rauhassa); olemme kärkkäitä arvostelemaan ja vaatimaan laatua, mutta osallistuminen on laimeaa. Haluamme jäädä palvelujen ostajan ja arvioijan rooliin sen sijaan, että tarttuisimme järjestäjän ja vastuun kantajan rooleihin. Hän korostaa kuitenkin, että yhteisöllisyyttä ei voi ostaa, vaan sen eteen on tehtävä arkisia ratkaisuja ja siihen tarvitaan ihmisen kohtaamista ja toisesta välittämistä.
Seppo Niemelän artikkeli, ”Puolueiden ja kansalaisjärjestöjen yhteistyö elävöittäisi demokratiaa” peilaa kansalaisyhteiskunnan toimintaa puolueiden toiminnan kautta. Puolueisiin kuuluminen ei enää kiinnosta ihmisiä, niihin kuuluu vain kaksi prosenttia suomalaisista. Puolueiden toiminnassa on keskeistä ohjelmatyö, joka taas on lainsäädännön ja päätöksen teon pohjana. Kun puolueisiin kuuluu vain noin pieni osa kansalaisista, niin suurin osa ihmisistä jää ilman suoraa kosketusta päätöksentekoon. Niemelän mielestä puolueiden kannattaisi imeä järjestöjen asiantuntemus oman ohjelmatyönsä taustaksi ja järjestöjen kannattaisi pyrkiä vaikuttamaan puolueisiin.
Yritysvastuun asiantuntija ja viestinnän suunnittelija Sari Kuvajan artikkeli käsitteli yritysten ja järjestöjen yhteistyön mahdollisuuksia; ”Kansalaisjärjestöt kirittävät yrityksiä yhteiskuntavastuuseen”. Hänen mukaansa yritykset odottavat järjestöiltä hankkeita ja kampanjoita, joiden kautta yritysten yhteiskuntavastuu konkretisoituu.
”Kansalaisten aktiivisuus ei katoa, mutta se muuttaa muotoaan” – otsikko olisi ollut hyvä yhteisnimi koko artikkelisarjalle, mutta se oli SLU:n koulutuksen johtaja, Juha Heikkalan otsikko. On arkipäivää, että vapaaehtoisia on vaikea saada mukaan yhdistysten toimintaan ja siitä on vedetty johtopäätös, että vapaaehtoisten määrä olisi pienentynyt. Heikkala kuitenkin muistuttaa, että vain vapaaehtoisten suhteellinen määrä pienenee, koska yhdistyksiä perustetaan jatkuvasti lisää. Tämän päivän vapaaehtoiset kohdistavat panoksensa yhä rajatumpaan kohderyhmään ja toimintaan sitoutumisessa on tapahtunut merkittävä muutos: yhdistysten jäsenkunnat muistuttavat enemmän liikkuvaa virtaa kuin kiinteää kivijalkaa. Näiden muutosten lisäksi kansalaistoimijoiden käyttäytymiseen on tullut kuluttajamaisia piirteitä; Hannu Kareinenkin kirjoitti järjestöjen palvelujen ostamisesta ja niiden laadun arvioinnista.
Heikkala lopettaa kirjoituksensa kansalaistoiminnan kannalta positiiviseen lauseeseen: ”ihmisten onnellisuutta ei lisää niinkään aineellisen kuin henkisen hyvinvoinnin kasvu. Ja juuri henkisestä hyvinvoinnista kansalaistoiminnassa on pohjimmiltaan kyse”. Kansalaistoiminnalla tulee siis olemaan edelleen vetovoimaa!
Sarjan päätti Björn Wallénin artikkeli ”Kansalaisyhteiskunta elää aikaansa edellä – kellon ympäri”. Demokratian väitetään olevan kriisissä eikä puolueet ja äänestäminen kiinnosta, nuo asiat kertovat, että yhteiskunnallinen osallistuminen on muuttanut muotoaan eikä se toteudu kuin ennen. Wallén kirjoittaa Anthony Giddensin luomasta käsitteestä elämänpolitiikka. Ruotsalainen kansalaisyhteiskunnan tutkija Erik Amnå on kartoittanut tämän käsitteen kautta yhteiskunnan osallistumisen muotoja. Osallistuminen toteutuu kuluttajakäyttäytymisen kautta, esimerkiksi ekologiset valinnat saavat poliittisen merkityksen. Ihminen toteuttaa tietoista elämäntapaansa myös julkisen roolinsa kautta, joka ilmentyy aktivismina tai äänestyskäyttäytymisenä. Kolmantena yksilön elämänpolitiikkaan vaikuttaa henkilökohtainen sivistys, jonka pohjalta ihminen seuraa uutisia, oppii ja muodostaa mielipiteitä – Amnån mukaan tähän liittyy myös toiminta kansalaisjärjestöissä tai toimintaryhmissä.
 

Anne Laimio