|
|
Perusteluina mitalin myöntämiseen oli, että Sakari Möttönen on kunnallisen sosiaalipolitiikan ja kunta-järjestö-yhteistyön pitkäjänteinen kehittäjä. Hän toimii nykyisin Jyväskylän kaupungin strategiajohtajana ja Keski-Suomen Sosiaaliturvayhdistyksen puheenjohtajana. Möttönen on vaikuttanut alan kehitykseen myös laaja-alaisen tutkimus- ja julkaisutoiminnan kautta, kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon rakenne- ja yhdistymisselvitysten tekijänä sekä alan valtakunnallisissa työryhmissä. Lisätietoja: http://stkl.fi/tiedote_17.8.2011_mitalit.html Näytä kaikki uutiset |
Uutiset
Kimppa-hankkeen kuulumisia Kimppa-hankkeen projektikehittäjä Anu Hätinen on jäänyt äitiysvapaalle. Anne Laimio on siirtynyt Tuija Seppäsen työpariksi hankkeen loppuajaksi. Kimppa-hankkeessa tehtiin alkuvuodesta loppuarviointiin liittyvä kysely hankekuntien kumppanuuspöytiin osallistuneille. Kyselyn vastausten analysointi- ja raportointityön teki ulkopuolinen arvioija, YTM Marika Haikonen. Tiekan raportteja esille Tieka-toiminnan raportteja on lisätty Materiaalipankkiin. Uusina löytyvät Tiekan koko toiminta-ajan faktoja esittelevä Tiekan toiminta ja tulokset 2003 - 2012 ja aloittelevien tietotekniikan käyttäjien vertaisohjauksen kysymyksiä tarkasteleva Vapaaehtois- ja vertaistuki tietotekniikan käytössä. |


